AriWigelius Vaikuttamalla välität

Kauppa itse syyllinen huonoon taloudelliseen tilaansa?

  • Kauppa itse syyllinen huonoon taloudelliseen tilaansa?

Talouden taantuman aikana suuret ketjut ovat ajautuneet vaikeuksiin kaupan alalla. Tiimari ajautui verrattain nopeasti konkurssiin, myös monet muut ketjut ovat ajautuneet vaikeuksiin. Anttila ilmoitti 4.2. ajavansa noin kolmanneksen ketjunsa myymälöistä alas syyttäen talouden yleistä tilaa ja verkkokauppoja. Varmasti verkko on vienyt pysyvästi asiakkaita kivijalkakaupoista, mutta mielestäni asia ei ole aivan näin yksinkertainen.

Kivijalkakauppojen ainoa kehitys viime vuosina on ollut henkilöstön vähentäminen suorittavasta portaasta, on lisätty automaatiota ja siirretty työtehtäviä asiakkaille. Tämän kaiken jälkeen ihmetellään kun asiakkaat eivät tule kauppaan tekemään ostoksia, vaan ostavat tuotteita mieluimmin verkosta. Kumman ratkaisun sinä tekisit? Muutamalla klikkauksella ostat tuotteen helposti kotona ja odotat pari päivää tuotteiden tuloa suoraan kotiin. Vai liikut ensin kauppaan kaupungin ruuhkassa, jonotat ostamaan tuotteen kaupassa, jonotat kassalla ja sitten pakkaat kiireellä liukuhihnalla tuotteet kasseihin ja sitten vielä lähdet rämpimään lumisateessa kotiin. Niinpä. Miten kaupat voivat olettaa nykyisillä palveluilla saavansa asiakkaat tulemaan heidän luo? Nykypäivänä vaaditaan kaupalta enemmän kuin menneinä aikoina, pitää pystyä kehittymään.

Talouden heikkona aikana kauppojen tulisi kehittää palveluitansa ja viedä yrityksen toimintaa eteenpäin, ei huonontaa palvelua ja tuotevalikoimaa. Menestyvien yrityksien salaisuus on aina ollut kasvaa ja laajentua talouden heikkoina aikoina. On trimmattu yritys kuntoon ja kun seuraava nousukausi lähtee käyntiin, on oltu valmiita haasteisiin. Viime vuosina kivijalkakaupat ovat lähteneet irtisanomaan työntekijöitänsä ja siirtämään vastuuta yhä enemmän harvoille työntekijöille. Rasittuneet työntekijät eivät ehdi palvelemaan asiakkaita, vaan hyppivät täyttämässä hyllyjä ja juoksevat välissä kassalle suorittamaan työtään mahdollisimman nopeasti. On unohdettu kaikista tärkein, eli asiakkaan palvelu. Entisaikoina ei muistettu kauppojen nimiä, vaan kauppiaiden. Nykypäivänä kukaan ei taida tietää lähikauppiaan nimeä, nähdään vain kiireinen myyjä juoksemassa tavarat toisessa kädessä ja moppi toisessa. Mikä tunnelma on asioida sellaisessa kaupassa? Kyllä asiakkaan tarvitsee tuntea itsensä tervetulleeksi, ei pyydellä anteeksi sitä, että haluaa palvelua.

Liian äärimmäisyyksiin vedetty asiakaspalvelu on huonointa mahdollista palvelua osakkeenomistajille pidemmällä aikavälillä. Tämän päivän säästöt maksavat tulevaisuudessa kalliisti omistajille. Milloin kaupoissa herätään ajattelemaan asiakkaita oikeasti? Muutama prosentti kaupan voitoista asiakaspalvelijoiden työllistämiseen ja kaupalla voi olla mahdollisuuksia menestyä jälleen. Mitä enemmän Suomessa työllistetään ihmisiä, sitä enemmän palveluille/tuotteille on ostajia. Yleistyvä itsepalvelu kassoilla ei saa olla kaupan paras markkinavaltti, sen sijaan iloiset asiakaspalvelijat tuovat asiakkaat uudelleen kauppaan.

Ari Wigelius
Tampere

Kirjoitus on luettavissa myös kotisivuiltani www.ariwigelius.fi

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (45 kommenttia)

Käyttäjän jallerajala kuva
Jari Rajala

Tiedä noista palveluista, ei kosketa, mutta ne suomalaisen kaupan ryöstöhinnat koskettaa. Verkosta ostamalla säästää oikeasti todella reilusti vähiä rahojaan. Ja ahne suomalainen kauppias jää nuolemaan näppejään, ja saa jäädäkin, ahne kun on.

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Helander

Ahne suomalainen valtio. Verotusta keventämällä voisivat jotkut verkkokaupat pystyä jonkin asteiseen kilpailuun.

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius

Joonas Helander, toki verotus tekee kilpailemisen ulkomaisten kauppojen kanssa tilanteen epäreiluksi. Kyse onkin miten kotimaiset kaupat pystyvät palvelemaan asiakasta, niin ettei ostoksia tehtäisi enemmissä määrin ulkomailla.

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Helander Vastaus kommenttiin #7

Verkkokaupassa on suuria ongelmia. Suomessa ei ole voluumia. Myyntiä pitäisi saada paljon ulkomailta. Melko eri asema esim. saksalaisella kaupalla jolla on kotimaassa n. 80 miljoonaa potentiaalista asiakasta vs suomalainen kotimarkkinat n. 5 miljoonaa, sekä Saksan työntekijän kokonaiskulut ovat alhaisemmat. Verkossa en usko palveluun vaan hommien toimivuuteen. Hyvät kotisivut, nopeat ja varmat toimitukset, helpot palautukset ja nopeat vastaukset kysymyksiin. Loppujen lopuksi suomalaiselle kuluttajalle hinta ratkaisee.

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius Vastaus kommenttiin #15

Joonas olet osittain oikeassa. Voluumi on kaikista tärkein asia tukkumarkkinoinnissa, koska voittomarkinaalit ovat niin pienet. Miksi tehdä samanlailla asioita kuin isot kilpailijat? Eikö olisi järkevää löytää uusia tapoja erottua maailman markkinoilla?

Yhtenä kilpailu etuna näen hyvän asiakaspalvelun ja pitkälle viedyn jatkohoidon, eli päästään asiakkaan muihin palveluihin myös käsiksi. Tietoturva, atk-huolto ja muut palvelut, niissä on valtava potentiaali Suomessa. Miksei meillä osata myydä näitä palveluita??

Juhani Kahela Vastaus kommenttiin #7

Poliittiset päättäjät ovat laittaneet kaupan ja muun yritystoiminnan kahleisiin. Esimerkkeinä kauppojen aukioloajat, tavaravalikoima (ei viinejä ruokakaupassa), älyttömät työvoimakustannukset (ylityö, viikonlopputyö, palkan sivukulut jne). Kaiken seurauksena teolliset työpaikat katoavat muihin maihin ja ostoksille mennään verkkoon. Revi siitä tulevaisuutta.

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius

Olet Jari oikeassa, varsin kun katselee esim. Stockmannin hintoja verkossa ja kaupassa, niin en yhtään ihmettele kun porukka tilaa tuotteensa ulkomailta reilusti halvemmalla. Kauppiaiden pitäisi herätä tähän päivään ja kehittää kaupansa palvelua.

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Helander

"Liian äärimmäisyyksiin vedetty asiakaspalvelu on huonointa mahdollista palvelua osakkeenomistajille pidemmällä aikavälillä."

Kuulostaa melko punaiselta ajattelulta. Kvartaalitaloudessa ei ole aikaa joka ylittäisi sen 3 kk rajapyykin.

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius

Mielestäni tässä kyse ei ole ajattelun väristä, vaan suomalaisesta työstä. Miten meidän käy, mikäli Suomen kaupat eivät pysty vastaamaan ulkomaisten verkkokauppojen kilpailuun?

Pidempi aikaista ajattelua kaivataan myös kaupan alalla.

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Helander

Laittaisitko itse rahojasi kankkulan kaivoon?

Ilmeisesti saman voisi käänteisesti sanoa että työntekijöiden pitäisi joko a) tehdä ilmaiseksi töitä tai b) hyväksyä voimakkaat palkkaleikkurit kunnes talouskääntyy. Kannattaisitko tätä? Ellet niin miksi vaadit samaa yrityksiltä?

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius Vastaus kommenttiin #14

Ei kai kukaan tässä kankkulan kaivoon pyydä heittää rahoja? Minä olen yrittäjien ja työntekijöiden puolella.

Mikäli nostamme kädet ilmaan, voimme samalla hyvästellä hyvinvoinnin Suomessa, siksi on tärkeää, että kummatkin osapuolet pelaavat samaan pussiin.

Kaupan alalla työntekijöiden palkat eivät ole yhtiöille suurin rasite, siksi haluan heittää ilmoille idean, että panostettaisiin palveluun ja löydettäisiin uusia keinoja tienata sitä kautta. Nyt asiakaspalvelua ei ole, eikä ole näin lisämyyntiäkään.

Käyttäjän JoonasHelander kuva
Joonas Helander Vastaus kommenttiin #21

Lisämyyntiä ei ole saatu aikaan, siksi niitä myyjiä vähennetään. Ilmeisesti kaupoissa pitäisi siirtyä kiintiöihin ja niiden ylittävästä myynnistä maksettavaan provisiopalkkaan. Provisopalkka on yrittäjälle helpotus, ei tarvitse maksaa joutokäynnistä.

Heitin avain yhtä hyvän idean, mutta et osaa hyväksyä sitä.

Mallisi ilmeisesti toimii, joten hop hop ja yrittäjäksi!

Mikko Saarinen

Kysyin eräältä suurehkolta kodinkonekauppiaalta, miksi heillä ole samallaista nettipalvelua kuin pienillä tietokonekaupoilla, eli netissä tutustutaan tavaran teknisiin ominaisuuksiin, tehdään tilaus ja maksetaan. Sitten tavara käydään vain pikisesti noutamassa liikkeestä, kun se on tullut sinne keskusvarastosta. Mustapörssihän on siirtynyt kokonaan tällaiseen kauppaan. Eivät olleet kuulemma miettineet koko asiaa.

Eli miksi ei voi olla yhdistettyä kivijalkakauppaa ja nettikauppaa? Nettikauppoja vastaan pitää taistella niiden omilla aseilla. Halvemmilla hinnoilla ja maksuttomilla toimituksilla.

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius

Mikko Saarinen, olet oivaltanut asian oikein. Luovempaa ajattelua kaivataan, ei samalla kaavalla toimimista. Näin on tehty aina kommentit on niin kuultu.

Oikeastaan jo pidemmän aikaa, kauppojen tuotteet ovat tulleet suoraan maahantuojan varastosta asiakkaille, vaikka se ei siltä ole näyttänyt. Laput lyödään kylkeen, että olisi muka Anttilasta, vaikka tulevat suoraa varastolta.

Kyse onkin, miten suomalaiset kaupat pystyvät kilpailemaan ulkomaisten kilpailijoiden kanssa? Mikä on se etu, kun ollaan lähellä asiakasta. Nopeus ja hyvä asiakaspalvelu. Ei saa olla niin, että ulkomailta tuote tulee halvemmalla ja nopeammin. Herätys Suomen kauppiaat!

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Niin, verkkokaupan hintataso ja kivijalan kulut. Toisaalta toimisihan se niin että kivijalassa olisi pelkästään logistinen piste eikä lainkaan myymälätilaa ;)

Mustapörssihän nimenomaan vähensi myymäläverkostoaan ja jakelupisteitään siirtäen "palvelun" pääosin nettiin.

Käyttäjän VesaHellman kuva
Vesa Hellman

Palvelua ei voi saada jos ei ole asiakaspalvelijoita.

Työn sivukutannukset ovat taasen niin isot ettei pienet toimijat voi palkata ketään ikäänkuin "kokeilumielessä".

Mie oon oottanut että joku huoltoasema-yrittäjä ottais takaisin "tankkaajapojan".
Henkilökohtaisesti olisin valmis sijoittamaan vaikka vitosen siitä hyvästä ettei varsinkaan talvella tarvitse olla hytisemässä mittarikentällä. Tuosta vitosesta ei ikävä kyllä jää tankkaajalle näppiin kuin kuin euron verran niin tuskin sitäkään hommaa alkaa kukaan tekemään...

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius

Hyvä idea, tällä työllistettäsiiin opiskelijoita ja muita nuoria, eikä palkan tarvitsisi olla suuri. Huoltoasemat kilpailevat itsensä huonoon kuntoon hinta kilpailulla, miksei kukaan halua erottua hyvällä palvelulla?

a kiuru

Vanha totuus palvelualalla on, että hyvä palvelu on etu eikä rasite.

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Tällaisena suomalaisena jurottajana pidän itsepalvelua suorastaan tervetulleena. En minä halua mitään kuulumisia vaihtaa asiakaspalvelijoiden kanssa, vaan kävellä nopeasti sisään, ottaa etukäteen päättämäni tuotteet ja kävellä nopeasti ulos. Joskus kymmenen vuotta sitten kävin Dressmannilla ja otin sekuntikellolla aikaa, ja siinä meni n. 23 sekuntia kun oli farkut kannossa.

Nykyään tilaan verkosta lähes kaiken ja tilaisin mieluusti ruoatkin, mutta vielä toistaiseksi kuljetuskustannukset tulisivat sinkkutaloudelleni turhan kalliiksi, eikä keskikaljaa saa lakisyistä kuljettaa kotiovelle. Ruokakauppalistojen laatimiseen käytän kuitenkin foodie.fm:ää, jonka kautta saa etsittyä kaikkien S-ketjun kauppojen tuotekohtaiset hinnat etukäteen, jottei tarvitse kaupassa vertailla. Kaiken muun sitten saakin kätevästi ja ennen kaikkea edullisesti Play.comista/DX.comista/Amazonista/Varustelekasta/eBaysta.

Postin pakettiautomaatteihin kun vielä saisi ulkomaisten verkkokauppojen tuotteet tilattua, niin ei tarvitsisi jonotella konttorissa.

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius

Olen myös itse välillä samanlainen, uskon monen muun suomalaisen miehen ajattelevan samoin. Kyse onkin niistä ihmisistä, jotka haluavat palvelua. Miten saada heidät kuluttamaan euronsa kaupassa ja ostamaan lisäpalveluita yms. tuotteita lisää samalla.

Verkkokauppa on monin tavoin helppoa ja yksinkertaista nykypäivänä, vielä usein halvempaakin. Miten vastata tälläiseen kilpailuun? Mennä heidän ehdoillaan, vai keksiä uusia syitä asiakkaille, että he tulisivat kivijalkakauppoihin..

Stockmann teki suuren virheen, kun he menivät verkkokauppaan, moni näkee nyt karuttomasti, kuinka kalliita heidän tuotteensa ovat..

Käyttäjän yorka kuva
Atte Rätt

Kivijalkakauppoihin mennään silloin, jos ne ovat nimenomaan niitä kivijalkakauppoja, eivätkä automatkan päässä. Kyllähän esimerkiksi Kallion umpikortteleissa kivijalkakaupat toistaiseksi pärjäävät, kun asuntoja on riittävän tiheässä. Nythän meillä rakennusmääräykset aivan suoraan estävät tiiviin kaupunkitilan rakentamisen, mikä on varsinkin Helsingissä suurimpia kaavoituksen ongelmia, ja aina vaan pahenee sitä mukaa kun grynderilähiöitä pystytetään lisää.

Hypermarkettikaupat voivat ehkä tehdä kuten Ikea, ja painaa tuotteidensa hinnat niin alas, etteivät kilpailijat pysty millään vastaamaan haasteeseen. Ikean malliin sisältyy ennen kaikkea se, että tuotteet tehdä mahdollisimman halvalla omana tuotantona, että asiakas hakee itse tuotteet varastosta, tarvittaessa kokoaa ne itse ja hoitaa myös kuljetuksen omatoimisesti. Vaatteethan tosin nyt jo teetetään Bangladeshissä, mutta jostain syystä Saksassa tehty, ikuisesti kestävä kenttäpaita on silti halvempi Varustelekassa kuin tuo Bangladeshissä kursittu riepu Elloksella.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Älkääs kuulkaas. Minua palvellaan erittäin hyvin varsinkin suomalaisissa suurissa marketeissa. Etten sanoisi loistavasti. Teen sen nimittäin itse hyllyjen välissä kierrellessäni. Nyt jo ikkääntyneenä ja näön huonontuneena on joskus vaikea löytää reittiä kassalle jonottamaan ja vaihtamaan päivän kuulumisia muiden jonottajien kanssa.

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius

Tämä on Teuvo hieno kuulla, mutta ymmärrät varmasti, ettei aina näin ole.. Ruokakaupoissa ei varmasti ole tätä ongelmaa vielä niin suuresti, mutta jatkuvat tehostamiset ovat vieneet ainakin pienistä kaupoista hyvän palvelun. Myyjät vaihtuvat tiheään, kun väsyvät jatkuvaan kiireenseen ja töiden paljouteen.

Käyttäjän saarinenj kuva
Juhani Saarinen

Suomalaisesta kaupasta puuttuu aito kilpailu elintarvike kauppa on kartellisoitunut, kaupan isot toimijat ovat niitä tahoja jotka ovat aidon kilpailun torpanneet täysin, hinnat ovat ryöstelyn tasolla, oman lisänsä on tuonut valtiovalta omilla jopa tyhmillä veronkorotuksillaan.
Euroopassa hintataso on 30% alempi kuin Suomessa, kannattaisi kaupan miettiä sitä kuinka valtavaa organisaatiota kauppa pitää sisällään, joita kaupan asiakkaat joutuvat ylläpitämään, jossa asiakas maksaa ryöstö hintaista hintaa tuotteistaan, olisi siinä kirveellä töitä johtotasolle, asiakkaita palvelevat työntekijät pitäisi säilyttää.

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius

Tätä samaa ongelmaa olen minäkin ihmetellyt, miten täällä kaikki on niin kallista, kun S-kauppaa esitellään niin kansalaisten kauppana. Mihin voitot ovat menneet? Yhtenä syynä voidaan pitää palveluverkoston rajua kasvua, on käytetty eurot uusiin latoihin moottoriteiden varsiin. Samalla ei olla tajuttu huomioida tarpeeksi kuluttajien ostotottumuksien muutosta, halutaan lähiruokaa, ei toiselta puolen maailmaa raahattuja ruokia.

Miten on perusteltua maksaa johtajille suuria bonuksia, kun kauppa menee alamäkeä? Eikö heidän loistavilla ratkaisuilla ole ollut merkitystä..? Tavalliset duunarit maksavat herrojen virheet.

Jussi Häyhä

Vesa Hellman: Shellillä on palvelutankkaus, jossa henkilö tankkaa autosi puolestasi (ja muutama muukin palvelu taisi olla).

Mun mielestä yksi syy tähän ongelmaan on myös se, että minkälaista palvelua me odotetaan minkälaisissa paikoissa.

Kun menet ostamaan lähikaupasta ruokaa, niin lähtökohtaisesti et odota mitenkään erikoista palvelua, suurin osa kysymyksistä liittyy siihen, että missä joku tuote X sijaitsee ja asiakaspalveluun joka tapahtuu kassalla.

Vähittäiskaupan puolella taas kuluttaja vaatii enemmän asiantuntemusta tuotteista ja "aidompaa myyntiä". Oon miettinyt sitä, että tekeeköhän ihmiset niin, että käy kaupassa katsomassa jotain X tuotteita ja tilaa sitten netistä, sieltä mistä edullisimmin saa?

Ollaanko palvelusta valmiita maksamaan?

Käyttäjän VesaHellman kuva
Vesa Hellman

Ei meijän kylällä (Imatra) ole kun sillon tällön.

Lähin palveleva tankkauspsite taitaa olla tuossa rajanaapuri Svetogorskissa.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Mä luulisin että on myös joku mentaliteettiongelma. Jos kaikki suomalainen vähittäiskauppa on ongelmissa niin täytyy olla joku psykososiaalinen ongelma. Esim, konservatiivinen negativistinen ilmapiiri työpaikoilla, nuorten fiksujen ja hieman idealististen ihmisten painaminen alas Janten lailla, akateemisen koulutuksen saaneita koskevat ennakkoluulot, junttimaisuus ja apeus noin yleensä eli viehtyminen huonoon konservatiiviseen ja kielteiseen ilmapiiriin. Yliusko rationalismiin ja automaatioon ja mutkat suoriksi ajatteluun. Vertaan vain Ruotsiin jossa näitä ongelmia on vähemmän.
Esim Suomessa ihmiset saattavat sanoa että "liikaa säätöä" jos yritetään palvella ja ratkaista jotain ongelmaa. Ruotsissa tai Briteissä taas kätetään auliisti aikaa sellaiseen yksilölliseen ongelmanratkaisuun.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Janten_laki

Käyttäjän AnttiKoskela kuva
Antti Koskela

Hyvä kirjoitus. Kauppiaat luulevat, etteivät asiakkaat halua maksaa hyvästä palvelusta. Omapahan on luulonsa.

Ruotsissa palvelualojen palkat ja sivukustannukset ovat samaa tasoa kuin Suomessa. Silti palvelualat työllistävät ja kauppa käy.

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius

Kiitos Antti, tätä itsekin mietin. Miksi olemme niin samoilla raiteilla meneviä kaupan alalla.. Miksei kukaan halua erottua? Samanlaisia kauppoja joka nurkassa, kuka niitä erottaa? Ennen kauppiaat vetivät asiakkaat yhä uudelleen samaan kauppaan, oltiin niin sanotusti vanhoja tuttuja, mihin tämä yhteisöllisyys on kadonnut?

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Valitettavasti tämä pitää vain osin paikaansa. Asiakkaat eivät ole valmiita maksamaan palvelusta vaan menevät mielummin ostamaan tuotteen paikasta mistä ei saa palvelua mutta tuotteen saa pari euroa halvemmalla. Sitten kun asiakkaalta veloittaa palvelusta tuotteeseen jonka asiakas on muualta ostanut nousee valtava haloo... :)

Henrik Thelen

Elinkustannusindeksiin suhteutettuna palkat ovat samalla tasolla, mutta sivukulujen osalta joudut kyllä tarkastamaan kantasi. Tyel ja sotu yhteenlaskettuna ero on Ruotsiin verrattuna jotakuinkin 14-17%

Jari Vuorinen

Hyvä kirjoitus oikeen hyvä.

Koska kauppa tajuaa,että elävä ihmiskontakti on paras myyntivaltti.

Toni Seppänen

Ongelma on loputtomaan tehostamiseen uskominen jolloin kokonaisuuden tärkeyttä ei nähdä tai muisteta.
Voiton maksimointia ei kannata hakea kuluja minimoimalla.
Kauppiaan tulisi aina hoitaa bisnestä asiakkaan näkökulmasta, mitä asiakas haluaa?
Kun kilpailu on kovaa vain vahvat ja viisaat selviävät, tyhmät ja ahneet eivät.
Ikävää että jälkimmäisten typeryydestä joutuvat maksamaan työläiset jotka eivät yrityksen isoihin linjoihin voi vaikuttaa.

Käyttäjän JuhaniKhr kuva
Juhani Kähärä

Onko sinulla esittää mitään pätevää, joka tukisi kirjoituksen ajatusta, että kaupan ongelmat johtuvat huonosta asiakaspalvelusta? Tekstissä esityt ongelmat kuulostavat keksityiltä anekdooteilta. Kirjoitusta lukiessa tulee väkisinkin mieleen, että taas yksi demari kuvittelee osaavansa johtaa yritystä paremmin kuin yrityksen johto.

Käyttäjän AriWigelius kuva
Ari Wigelius

Hei Juhani, kyse on minun omista päätelmistä asiasta. En tehnyt gradua aiheesta, mutta mielestäni asioista voi keskustella myös ilman sen laajempaa tutkimuspohjaa. Ehkä laajempi keskustelu yrityksien tilasta voi tehdä myös hyvää heille, aina valittu tie ei ole paras tie, siksi kannattaa kuunnella myös asiakkaita.

Vaikka olen demari, ei se tarkoita sitä, etten tietäisi mitään kaupassa käymisestä. Asiassa ei ole kyse politiikasta, vaan kauppojen yksioikoisuudesta asian tiimoilta.

Käyttäjän JuhaniKhr kuva
Juhani Kähärä

Asiasta voi puhua ilman minkäänlaista tutkimusta, mutta tällöin keskustelu on parhaimmillaankin vain mutuilua. Mutuilun perusteella on äärimmäisen epäperusteltua antaa yritysjohdolle minkäänlaisia parannusehdotuksia. Vastustan siis perusteetonta puuttumista yritysten asioihin.

Kuvailemasi ongelmat kaupungin ruuhkasta, kiireisestä palvelusta tai palvelun puuttumisesta eivät ole ainakaan minun kohdallani olleet minkäänlaisia ongelmia. Mielestäni Suomen kaupoissa saa hyvää palvelua.

Henrik Thelen

Laaja osa Euroopan tavarataloketjuista teki viime vuoden ensimmäisellä puoliskolla turskaa. Oliko niilläkin palvelutapa metsässä?

Vähittäiskaupan maailma varsinkin kulutustavarapuolella alkaa ajaa tavarataloketjut ahtaalle. Kama pitää tilata pandalandiasta tai hinkuintiasta, muuten hinnat on pihalla. Varastot pitää olla aina ohuena. Sesonkeja alkaa olla perinteisen neljän sijaan reilu kymmenen. Kodintekniikassa pari kuukautta vanha hyödyke on old news. Muoti vaihtuu tahdilla, jossa mallisto vanhenee hyvä ettei merikontissa.

Kuluttajat käyttää kivijalkakauppoja sovituskoppeina. Kodintekniikkaliikkeissä käydään tutustumassa, tilataan netistä, kun muualta saadaan jo pellästään alviedun voimin edullisemmin. Kerro Jutalle terkkuja ettei verkkokauppa oikein ole reilulla pohjalla kun alvprossa on keskieuroopassa viitisen prossaa alempi. Kyllä tuo prosentti on siellä alarivillä...

Olet aloitteleva poliitikko. Älä tee sitä virhettä, että sorrut spekuloimaan. Asioista pitää ottaa selvää jotta pystytään reagoimaan oikein.

Verkkokauppa tulee kiihtymään, kun ihmisten ajasta kilpaillaan ja liikkuminen tulee koko ajan kalliimmaksi.

Käyttäjän JouniM kuva
Jouni Minkkinen

Konkurssikypsänä pienkauppiaana joudun toteamaan että kuluttajien ostokäyttäytyminen on muuttunut varsin nettiä suosivaksi. Vaikka täysin saman palvelun saisi jopa samassa talossa olevasta kivijalkamyymälästä identtiseen hintaan, moni ostaa silti netistä toimitettuna vaikka paria kerrosta alempaa käyttövalmiin tuotteen ja palvelun saisi samantien mukaan.

Lisäksi samat ihmiset tilattuaan tuotteen netistä, tulevat kyllä ongelman kanssa liikkeeseen asioimaan. Jos tällöin erehtyy asiakkaalta veloittamaan palvelusta ja asiantuntemuksesta niin huuto ja mekastus on valtaisa. Toki tuo asiantuntemus ja palvelu kuuluu asiakkaalle veloituksetta jos tuote tai palvelu on liikkestä hankittu.

Pahimillaan asiakkaat suuttuvat kivijalkamyymälän myyjälle kun ovat valinneet itselleen väärän tuotteen netin itsepalvelussa ja liikkeessä asiat olisi laitettu kerralla kuntoon oikein ja asiakkaalle edullisemmn.

Asiakaspalvelun tasosta sen myymälän vierastamisen ei pitäisi johtua jos kerran liikkeeseen varta vasten tullaan pidempääkin, juuri asiakaspalvelun takia.

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

Suomen vähittäistavara kauuppa on yksi helvatan ISO UMPISOLMU. Kaikki lähtee jo kaavoituksesta. Englantilainen ketju TESCO halusi tulla Suomeen 2000-luvun alkupuoliskolla, eipä tullut kun ei saanut kunnon kauppapaikkoja, KOSKA kunnanisät (jotka istuvat näiden eri ketjujen, hallituksissa) eivät anna hyviä kauppapaikkoja tonteiksi.

Lidl tietää tämän ja sille kelpaa se osuus mikä sillä nyt on. Suomen Lidlissä ruoka on huomattavasti kalliimpaa kuin Saksassa joten on katteet kohdillaan.

K ja S ketjut rakentaa sellaisia lentokonehangaareja että oksat pois. Suomen kauppaketjuissa oleva ruokamäärä riittäisi 15 miljoonan kansalle, kuka maksaa viulut??? SINÄ. Mutta hei onhan se hienoa kun on 30m juusto seinä ja leikkeleseinä.

Bonuskortit, ne pitäisi kaikki kieltää lailla.

Itse Norjassa asuneena voin sanoa että Norjalainen ruoka on halvempaa suhteessa palkkataasoon kuin Suomessa. Täällä ruuan hinta on käsittämätön. En ihmettelisi yhtään jos Kn ja Sn takaa paljastuu vielä kartelli.

Henrik Thelen

"Lidl tietää tämän ja sille kelpaa se osuus mikä sillä nyt on. Suomen Lidlissä ruoka on huomattavasti kalliimpaa kuin Saksassa joten on katteet kohdillaan."

Lidl Suomella toissa vuonna karvan yli viiden prosentin liikevoittoprosentti ennen veroja. Yli 900 miljoonan liikevaihdolla ja parin kymmenen tuhannen työllistäjänä onko liikevoitto mielestäsi liian suuri?

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen

En nyt muista missä lehdessä oli asiaa tästä kaupan tilanteesta ja Lidlin oman edustajan mukaan lidl on erittäin tyytyväinen markkniaosuutensa ym. ym. ym. tällä hetkellä eikä se aio investoida lisää suomeen. Tämä koskee myymälöiden määrää ja kokoa.

Henrik Thelen

Miksi investoida Suomeen?

Romaniassa aloittivat operoimaan pari vuotta Suomen avauksen jälkeen. Nyt liikevaihtoa on siellä kolme kertaa enemmän ja liikevoitto hipoo kahdeksaa.

Viiden pinnan voitosta maksetaan verot, ei jää paljoa investointivaraa, puhumattakaan jos korot nousevat.

Suomeen halajavilla ulkomaisilla on jo vuosikymmenen ollut mahdollisuus päästä markkinoille ostamalla myynnissä oleva Suomen lähikauppa Oy. Ei ole vaan jostakin syystä kelvannut kenellekään...

"Suomi on köyhä, ja siksi jää"

Käyttäjän JarmoNevalainen kuva
Jarmo Nevalainen Vastaus kommenttiin #43

Romaniassahan on lähes 21 miljoona ihmistä, tosin ostovoima on 1/6 suomalaisen ostovoimasta, kaipa halpaa ruokaa sitten menee niin paljon enemmän. Toisaalta Romania ei liity mitenkään Suomen tilanteeseen joten se siitä.

Minkä takia tänne tuleva haluaisi ostaa lähikaupan? Mitä sellaista lähikaupalla on?? Loistavia liiketiloja??? Hyviä liikepaikkoja?? Poliitikkoja kunnanvaltuustoissa?? Tietenkin jos hinta on ostajan kannalta sopiva niin sitten.

Kyse on kahden toimijan hegemoniasta. K ja S päättävät lähes kaikesta mitä kulutat. Siinä on se ongelma.

Henrik Thelen Vastaus kommenttiin #44

"Toisaalta Romania ei liity mitenkään Suomen tilanteeseen joten se siitä."

Yritin perustella, miksi Suomi ei vaikuta kovin kiinnostavalta kohteelta investoida vähittäiskauppaan, mutta ohi ilmeisesti meni.

Suomen lähikaupalla oli aikanaan verkosto Euromarketteja. Huonokuntosia, mutta pommia alle ja uutta betonia kuivumaan. Vähittäiskaavassa jokatapauksessa tontit. Tämän lisäksi olemassa oleva maaorganisaatio ja kauppapaikkaselvitykset. Hinta ei varmastikaan ole missään vaiheessa ollut ongelma, onhan toiminta ollut useinmiten tappiollista.

Jos siellä Suomessa halutaan kilpailutekijöitä oikeasti miettiä, tarvitaan syvempää analyysiä kuin mitä tässä edempänä on esitetty.

Toimituksen poiminnat